Huonosti Vartioitu Tyttö 21.4.-23.4.
Hankehenkilöstön infotilaisuus 19.4.2016
Monimuotototeutuksia ja uusi ylemmän amk-tutkinnon koulutus - hakuaika Oamkiin alkaa 16.3.
Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) on tarjolla kevään yhteishaun toisessa haussa 34 ammattikorkeakoulututkinnon ja neljä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon eli Master-tutkinnon suomenkielistä hakukohdetta. Aloituspaikkoja on yhteensä reilut 1 700. Kevään yhteishaun toinen hakuaika alkaa 16.3. kello 8.00 ja päättyy 6.4. kello 15.00.
Ammattikorkeakoulututkintoon johtavista koulutuksista yhdeksän järjestetään monimuotototeutuksena ja loput päivätoteutuksena. Monimuotototeutuksissa käytettäviä opetusmuotoja ovat lähi-, etä- ja verkko-opetus, joita toteutetaan päivisin, iltaisin ja viikonloppuisin. Monimuotototeutus soveltuu työn ohessa opiskeluun, mutta työpaikka ei ole edellytys opiskelulle eikä koulutukseen edellytetä työkokemusta. Ammattikorkeakoulututkintoon johtavat koulutukset järjestetään Oulussa ja Oulaisissa sekä monimuotototeutuksena järjestettävän agrologikoulutuksen lähiopetuksen osalta Oulun lisäksi Haapajärvellä ja Kannuksessa.
Korkeakoulut on velvoitettu varaamaan yhteishaun hakukohteissa riittävä määrä paikkoja ensikertalaisille. Oamkissa ensikertalaisille varataan 75 prosenttia aloituspaikoista lukuun ottamatta muusikkokoulutusta. Ensikertalaiseksi katsotaan hakija, joka ei ole aiemmin suorittanut korkeakoulututkintoa tai ei ole vastaanottanut korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa kevään 2014 yhteishausta tai tämän jälkeen.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto tuottaa maisteritutkintoja vastaavan kelpoisuuden sekä antaa valmiudet oman alan vaativissa asiantuntija- ja johtotehtävissä toimimiseen. Oamkissa on ensimmäistä kertaa haussa kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kulttuurituottamisen ja luovan talouden tutkinto-ohjelmassa keskeisiä sisältöjä ovat kulttuurituottaminen, luova talous sekä kulttuurialan liiketoiminta. Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tutkinto-ohjelmat on tarkoitettu henkilöille, jotka ovat suorittaneet ammattikorkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan korkeakoulututkinnon, ja joilla on vähintään kolme vuotta työkokemusta. Opetus järjestetään monimuotototeutuksena siten, että se mahdollistaa tutkinnon suorittamisen myös työn ohessa.
Lisätietoja koulutuksista, valintaperusteista ja hakemisesta saa Oamkin verkkosivuilta osoitteesta oamk.fi/hakijalle. Yhteishaussa mukana oleviin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen hakukohteisiin haetaan yhdellä hakemuksella valtakunnallisen sähköisen järjestelmän kautta osoitteessa opintopolku.fi.
Lisätietoja:
opintoasioiden johtaja Anne Anttinen, 050 357 2209, anne.anttinen@oamk.fi
koulutussuunnittelija Heli Louhimaa, 050 303 4382, heli.louhimaa@oamk.fi
Aito 1/2016 on ilmestynyt
HackEd 2016 with Thingsee -tapahtumassa kehitetään oppimisympäristöjä luovalla otteella!
Oulun ammattikorkeakoulu ja Thingsee järjestävät yhteistyössä Kastellin monitoimitalon tiloissa 21.–23.3. HackEd with Thingsee –tapahtuman, jossa kehitetään koulujen oppimisympäristöjä käyttäen ideoinnin rinnalla uusimpia teknologioita. Tapahtuman pääsponsorina on oululainen sensori- ja älylaittevalmistaja Thingsee. Lisäksi tapahtumaa sponsoroivat Business Oulu ja Oulun kaupunki yhteistyössä Kastellin koulun kanssa. Kansainvälisinä sponsoreina toimivat Japanin Global LAB Sendai ja yrityskumppani Itnav.
HackEd-tapahtuman ideana on yhdistää monialaisten tiimien osaaminen. Tiimit kehittävät kahden vuorokauden aikana uusia innovaatioita tämän vuoden teeman ympärille, joka on “Hacking Schools with IoT”. Tapahtuman viimeisenä päivänä opiskelijaryhmät esittelevät uudet innovaationsa tuomaristolle ja voittajaryhmä julkistetaan.
Tapahtuman ajaksi Thingsee antaa opiskelijatiimien käyttöön laitteet, nopeat mobiilidataliittymät sekä opastaa tuotteiden käyttömahdollisuuksiin. Thingsee One on ohjelmoitava ja säänkestävä anturipaketti, jota voi käyttää kehityslaitteena. Sellaisenaan se soveltuu muun muassa varashälyttimeksi, kiinteistönvalvojaksi, elektroniseksi lastenvahdiksi tai digitaaliseksi ajopiirturiksi.
HackEd-tapahtuma on järjestetty Oamkilla kaksi kertaa aiemmin ja tällä kertaa mukaan osallistuu reilu 35 opiskelijaa Oamkin EduLAB koulutuksesta sekä viisi vierailevaa Global LAB Sendain opiskelijaa Japanista. Yhteensä tapahtumassa on edustettuna huimat kolmisenkymmentä eri kansallisuutta. Tapahtuma on avoin myös muille oppimisympäristöjen kehittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille ja ammattilaisille aina 50 osallistujaan asti. Jos haluat mukaan projektitiimeihin tai osallistua keskiviikon illanviettoon, ota yhteyttä suoraan alla mainittuihin yhteyshenkilöihimme.
Yhteyshenkilöt
Blair Stevenson, HackEd, LAB Master at Oamk EduLAB, blair.stevenson@oamk.fi, 040 141 5285
Thingsee, Paulo Lopes, Startup Evangelist at Thingsee, paulo.lopes@thingsee.com
HackEd 2016 with Thingsee -tapahtumassa kehitetään oppimisympäristöjä luovalla otteella
Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk) ja Thingsee järjestävät yhteistyössä Kastellin monitoimitalon tiloissa 21.–23.3. HackEd with Thingsee -tapahtuman, jossa kehitetään koulujen oppimisympäristöjä käyttäen ideoinnin rinnalla uusimpia teknologioita. Tapahtuman ideana on yhdistää monialaisten opiskelijatiimien osaaminen. Tiimit kehittävät kahden vuorokauden aikana uusia innovaatioita tämän vuoden teeman ympärille, joka on “Hacking Schools with IoT”. Tapahtuman viimeisenä päivänä opiskelijaryhmät esittelevät uudet innovaationsa tuomaristolle, joka valitsee voittajan.
Thingsee antaa tapahtuman ajaksi opiskelijatiimien käyttöön Thingsee One -laitteet, nopeat mobiilidataliittymät sekä opastaa tuotteiden käyttömahdollisuuksiin. Thingsee One on ohjelmoitava ja säänkestävä anturipaketti, jota voi käyttää kehityslaitteena. Sellaisenaan se soveltuu muun muassa varashälyttimeksi, kiinteistönvalvojaksi, elektroniseksi lastenvahdiksi tai digitaaliseksi ajopiirturiksi.
HackEd-tapahtuma on järjestetty Oamkissa kaksi kertaa aiemmin. Tällä kertaa mukana on reilut 35 opiskelijaa Oamkin EduLAB-koulutuksesta sekä viisi vierailevaa Global LAB Sendain opiskelijaa Japanista. Yhteensä tapahtumassa on edustettuna kolmisenkymmentä eri kansallisuutta. Tapahtuma on avoin myös muille oppimisympäristöjen kehittämisestä kiinnostuneille opiskelijoille ja ammattilaisille aina 50 osallistujaan asti.
Tapahtuman pääsponsorina on oululainen sensori- ja älylaitevalmistaja Thingsee. Lisäksi tapahtumaa sponsoroivat BusinessOulu ja Oulun kaupunki yhteistyössä Kastellin koulun kanssa. Kansainvälisinä sponsoreina toimivat Japanin Global LAB Sendai ja yrityskumppani Itnav.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen tiimeihin:
Blair Stevenson, HackEd, LAB Master at Oamk EduLAB, 040 141 5285, blair.stevenson@oamk.fi
Paulo Lopes, Startup Evangelist at Thingsee, +358 45 140 8555 paulo.lopes@thingsee.com
Oamkin kamarikuoro ja soitinyhtye esittävät Membra Jesu Nostri -teoksen 21.3.
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) kamarikuoro ja soitinyhtye esittävät kuorokapellimestari Olli Heikkilän johdolla 21.3. kello 19.00 tanskalais-saksalaisen barokkisäveltäjä Dietrich Buxtehuden noin tunnin mittaisen suurteoksen Membra Jesu Nostri.
Vuonna 1680 valmistunut teos koostuu seitsemästä kantaatista. Jokainen niistä on omistettu ristiinnaulitun Jeesuksen ruumiinosille, joita ovat jalat, polvet, kädet, kyljet, rinta, sydän ja kasvot. Kantaattien pohjana on 1200-luvulla eläneen Arnulf de Louvainin passioaiheinen runo.
Yksittäiset kantaatit koostuvat orkesterialkusoitoista ja -välikkeistä, kuoro-osista ja aarioista. Kantaattien aariaosuudet laulavat kamarikuoron laulunopiskelijat. Kamariyhtyeessä soittavat Johanna Luokkanen ja Mikaela Xhemajli (viulu), Simeoni Kakko (sello), Juho Koskimäki (kontrabasso) ja Päivi Vierimaa (cembalo).
Konsertti järjestetään Oamkin konserttisalissa osoitteessa Kotkantie 1, Oulu. Tapahtumaan on vapaa pääsy, tervetuloa!
Lisätietoja:
kuorokapellimestari Olli Heikkilä, 041 547 9929
tapahtumatuottaja Mira Kolanen, 050 310 3938, mira.kolanen@oamk.fi
ePooki 6/2016: Työikäisten kuntoutuksen tulevaisuuden ikkunoita
Earth Hour -haaste oamkilaisille 19.3. - jaa kuva illanvietostasi
Haastamme kaikki oamkilaiset osallistumaan maailman suurimpaan ilmastotapahtumaan, Earth Houriin, jota vietetään lauantaina 19. maaliskuuta kello 20.30–21.30.
Tapahtuman teemana Suomessa on maailman suurin kynttiläillallinen. Sammuta siis lauantaina kaikki valot ja nauti ystäviesi tai perheesi kanssa vaikkapa kynttiläillallinen nyyttärimeiningillä. Nappaa illanvietostasi kuva ja jaa se 20.3. mennessä julkisella Facebook-, Instagram- tai Twitter-tililläsi käyttäen hashtageja #earthhoursuomi ja #oamk. Kaikkien kuvien jakaneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto.
Earth Hour on WWF:n järjestämä ilmastotapahtuma, joka pyrkii kiinnittämään huomiota ympäristön tilaan ja ilmastokriisiin. Lisätietoa tapahtumasta saat Earth Hour Suomen verkkosivuilta.
Vuoden 2016 tiedossa olevat hankehaut aikajanalla
Liitteenä 3/2016 tilanteen mukainen aikajana avoinna olevista hankehauista. Aikajanaa päivitetään tietojen muuttuessa tai uusien hakutietojen tultua. Hakutiedoissa on linkki, josta pääsee suoraan ko. haun www-sivulle lukemaan tarkempia tietoja.
Biotaloutta Oulun seudun kylille - Infotilaisuus Oamkilla (auditorio 2)
Hyvinvointia yhdessä -tapahtuma 6.4.
Biotaloutta Oulun seudun kylille - infotilaisuus
Oulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta keskittyy viiteen toiminta-alueeseen
Oulussa 22.3.2016 klo 12.00
Oulun innovaatioallianssin (OIA:n) yhteistyösopimuksen painopisteiksi valittiin viisi kokonaisuutta, ekosysteemiä:
- Vetovoimainen pohjoinen kaupunki, vastuutahona Oulun kaupunki
- Teollisuus 2026, josta vastaa Oulun yliopisto
- OuluHealth, josta vastaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
- ICT ja digitalisaatio, josta vastaa VTT
- Ketterä kaupallistaminen, josta vastaa Oamk
Oulun kaupungintalolla tänään 22. maaliskuuta 2016 allekirjoitettu Oulun innovaatioallianssin (OIA:n) yhteistyösopimus keskittää Oulun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan viiteen toiminta-alueeseen. Allianssin tavoitteena on viedä Oulu näillä alueilla maailman huipulle.
Kahdeksan sopimuskumppanin strateginen yhteistyö tähtää siihen, että Oulu vahvistaa paikkaansa kansainvälisenä ja Pohjoismaiden nopeimmin kasvavana kaupunkiseutuna. Yrityksille ja tutkimuslaitoksille Oulu on huippupaikka liiketoiminnan kasvulle ja uusille avauksille. Ainutlaatuista on, että mukana ovat kaikki koulutusasteet ja kaksi Suomen vahvaa sektoritutkimusyksikköä.
Sopimus jatkaa vuonna 2009 alkanutta OIA:n toimintaa viidellä vuodella. Oulun innovaatioallianssin tavoitteet vuosina 2016–2020 ovat lisätä Oulun vetovoimaisuutta ja arktisuuteen ja pohjoisuuteen liittyvien mahdollisuuksien hyödyntämistä.
Vetovoimaisuutta parannetaan kokoamalla viisi innovaatioekosysteemiä, jotka tehostavat korkeaan osaamiseen pohjautuvien yritysten syntymistä, kasvua ja kansainvälistymistä ja yritysten sijoittumista Skandinavian pohjoiseen pääkaupunkiin Ouluun, (Capital of Northern Scandinavia).
Uusina toimijoina mukana ovat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Luonnonvarakeskus Luke ja Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (päätös huhtikuussa). Ennestään OIA:ssa ovat toimineet Oulun kaupunki, Oulun yliopisto, Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy ja Technopolis Oyj.
Maailman nopea muutosvauhti on tuonut merkittäviä uusia avauksia ja toimintatapoja myös OIA:n linjauksiin.
Uudessa yhteistyösopimuksessa korostuu liiketoiminnan näkökulma osana ekosysteemiä:
- Korkealaatuinen tutkimus ja ideat sekä tuote- ja palveluaihiot on saatava kaupallistettua eli markkinoitua ja myytyä tavalla, joka saavuttaa asiakkaat paitsi Suomessa myös maailmalla.
- Innovaatioiden tulee johtaa uuden liiketoiminnan syntymiseen ja kasvuun, oli kyse uusista sijoittuvista yrityksistä, start-up -yrityksistä, jo toimivien pk-yritysten uusista avauksista ja veturiyritysten luomista mahdollisuuksista.
- Asiakkaiden ja asukkaiden tulee olla aikaisempaa merkittävästi enemmän aktiivisina toimijoina mukana OIA-verkostossa testaajina, kokeilijoina, tuotteiden ja palveluiden kehittäjinä ja tekijöinä.
OIA:n strategisen johtoryhmän puheenjohtajana toimii Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen ja operatiivisen johtoryhmän puheenjohtajana toimii Oulun yliopiston yhteistyösuhteista vastaava vararehtori Matti Sarén.
Lisätietoja
Oulun yliopiston yhteistyösuhteista vastaava vararehtori Matti Sarén 050 569 1903
Sopimuksen allekirjoittajat
Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennanen
Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki
Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n rehtori Jouko Paaso
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n toimitusjohtaja Antti Vasara
Luonnonvarakeskus Luke:n asiakkuusjohtaja Jutta Kauppi
Oulun koulutuskuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi
Technopolis Oyj:n johtaja Oulussa Marko Lind
Linkit:
www.businessoulu.com, www.luke.fi, www.oamk.fi, www.oulu.com, www.oulu.fi, www.osekk.fi, www.ppshp.fi, www.technopolis.fi, www.vtt.fi
Arktiset askeleet -tanssitapahtuma tarjoaa elämyksiä ja työpajoja 31.3.-3.4.
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) ja Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n yhteistyössä järjestämä valtakunnallinen Arktiset askeleet -lastentanssitapahtuma järjestetään 31.3.–3.4. Oulussa. Tapahtumaviikonloppuna nähdään 49 taidokasta teosta, jotka esiraati on valinnut yhteensä 148 esityksen joukosta. Arktiset askeleet on vakiintunut yhdeksi merkittävimmäksi lasten ja nuorten tanssitapahtumaksi Suomessa. Tästä on osoituksena muun muassa se, että mukaan hakevien tanssiteosten määrä on kasvanut vuosittain.
Tänä vuonna tanssielämyksiä tarjotaan kohdennetummin myös oululaisille. Tapahtumaviikonlopun aikana järjestetään lapsille avoimia Tanssi tutuksi -työpajoja, joihin voi osallistua kuka vain tanssikokemuksesta riippumatta. Tanssipajat tarjoavat kansantanssinopettaja Hanna Poikela, Kulttuuripesulan tanssikoulu, Tanssikeskus Citydance sekä Tanssikoulu TanssinTahti. Tämän lisäksi Oulun keskustassa nähdään Arktiset askeleet -kulkue, jota pääsevät seuraamaan kaikki halukkaat.
Tapahtumaviikonloppu alkaa torstaina 31.3. Ookko nää Oulusta? -näytöksellä. Näytöksessä oululaiset tanssiyhteisöt pääsevät muoniolaisella lisäyksellä esittelemään osaamistaan ja avaamaan tapahtumaviikonlopun. Näytöksessä esiintyy tanssijoita Cross Move Companystä, Kulttuuripesulan tanssikoulusta, Nuorisoseura Vilikkaasta, Oulun esittävän taiteen koulu Lenninsiivestä, Oulunsalon Nuorisoseurasta, Oulunsuun Nuorisoseurasta, Tanssikeskus Citydancesta sekä Tanssikoulu TanssinTahdista. Näytöksen tuotto jaetaan tapahtuman katselmuksen palkintoina. Varsinainen katselmus tanssitaan lauantaina 2.4. ja sunnuntaina 3.4. Katselmuksen arviointiraati koostuu arvostetuista tanssialan osaajista. Arktiset askeleet tanssitaan Oamkin Kotkantien kampuksella (Kotkantie 1, Oulu).
Tapahtuman aikataulu
To 31.3.
Klo 18.30 Ookko nää Oulusta? -näytös, liput 10/7 euroa
La 2.4.
Klo 9.30–11.00 Tanssi tutuksi -työpajoja, vapaa pääsy
Klo 12.00 Tanssiva kulkue torilta Rotuaarin aukiolle, vapaa pääsy
Klo 14.00 Avajaiset ja tanssikatselmuksen osa 1, päivälippu 15/10 euroa
Su 3.4.
Klo 9.00–10.30 Tanssi tutuksi -työpajoja, vapaa pääsy
Klo 11.00 Tanssikatselmuksen osa 2, päivälippu 15/10 euroa
Klo 13.00 Arktiset askeleet -loppunäytös, päivälippu 15/10 euroa
Lisätietoja:
Tapahtumatuottaja Mira Kolanen, mira.kolanen@oamk.fi, 050 310 3938
Tapahtuman johtaja Liisa Kontturi-Paasikko, liisa.kontturi-paasikko@oamk.fi, 050 443 1011
Lisätietoa työpajoista, pääsylipuista ja muusta: arktisetaskeleet@oamk.fi
Parempaa palvelua? Yksityisen ja julkisen yhteistyö sote-palveluissa -dialogi ti 5.4.2016 klo 15.30 - 18.00
Parempaa palvelua? Yksityisen ja julkisen yhteistyö sote-palveluissa –dialogi
Käytäntö ja tutkijat kohtaavat Oulaisissa ti 5.4.2016 klo 15.30 – 18.00
Paikka: Oulun ammattikorkeakoulun auditorio, Kuntotie 2, Oulainen
Sosiaali- ja terveysalan muutos ja uudistus puhuttaa ja kiinnostaa. Muistetaanko uudistuksessa keskittyä tarpeeksi palvelun laatuun? Kuinka tehtävät ja yhteistyö tulevat jakaantumaan julkisen, yksityisen ja myös kolmannen sektorin kesken? Mitä näkökulmia alan tutkijat haluavat nostaa keskusteluun ja miten eri toimijat, mukaan lukien asiakkaat, vastaavat tutkijoiden esittämiin väittämiin? Tällä teemalla järjestetään avoin vuoropuhelutyyppinen tilaisuus, jonne toivotaan mukaan keskustelemaan kaikkia aiheesta kiinnostuneita.
Ohjelma ja ilmoittautuminen:
Oamkin uudet oppimisympäristöt esillä Hyvinvointia yhdessä -tapahtumassa 6.4.
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Hyvinvointia yhdessä -tapahtuma 6.4. kello 8.45–15.00 kokoaa yhteen alueen työelämän edustajat sekä ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ja opiskelijat. Tapahtumassa esitellään ammattikorkeakoulussa toteutettuja ja meneillään olevia tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä opinnäytetöitä. Lisäksi työelämän edustajat esittelevät omaa toimintaansa ja hankkeitaan.
Tapahtumassa järjestetään tutustumiskierroksia Oamkin uusiin oppimisympäristöihin, kuten simulaatiotiloihin, sekä esitellään Oamk LABs -opintokokonaisuuden terveys- ja oppimisaiheisia projekteja. Niiden parissa työskentelevät monialaiset opiskelijatiimit koostuvat Oamkin eri alojen opiskelijoista, Oulun yliopiston kansainvälisen Learning, Education and Technology -maisteriohjelman opiskelijoista, ICT-alan ammattilaisista sekä eurooppalaisista vaihto-opiskelijoista. Opiskelijatiimit esittelevät päivän aikana projektejaan ja LAB-opiskelua. Lisäksi Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö (POSKE) on mukana päivän toiminnassa.
Seitsemännen kerran järjestettävä tapahtuma toteutetaan puolivuosittain Professorintien kampuksella (Kiviharjuntie 8, Oulu). Päivän ohjelmaan voi tutustua osoitteessa oamk.fi/hyvinvointiayhdessa. Tapahtuma on osallistujille maksuton. Pysäköintipaikkoja kampusalueella on rajoitetusti. Pysäköinti edellyttää erillisen luvan, jonka saa kampuksen aulojen infopisteistä. Lähialueen parkkitalot ovat myös käytettävissä.
Lisätietoja:
tutkinto-ohjelmavastaava Markku Koivisto, markku.koivisto@oamk.fi, 050 400 8789
tutkinto-ohjelmavastaava Ulla Paananen, ulla.paananen@oamk.fi, 050 321 1988
Oamkissa yli 600 tuntia kansainvälistä opetusta 4.–8.4.
Oulun ammattikorkeakoulussa (Oamk) vietetään 4.–8.4. kansainvälistä opettajavaihtoviikkoa. Oamkiin saapuu lähes 80 alansa asiantuntijaa 20 maasta ja 43 yhteistyökorkeakoulusta. Jokainen opettaja opettaa viikon aikana noin kahdeksan tuntia eli kansainvälistä opetusta kertyy reilut 600 tuntia. Luvassa on niin luento-, seminaari- kuin workshop-pohjaista opetusta. Mukana ovat kaikki Oamkin koulutusalat eli kulttuuri, liiketalous, luonnonvara-ala, sosiaali- ja terveysala ja tekniikka sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Opetuksen lisäksi viikko koostuu yhteistyökokouksista, joissa suunnitellaan tulevaa pedagogista yhteistyötä, opiskelijaliikkuvuuksia sekä Oamkin henkilöstön vastavuoroisia työskentelyjaksoja ulkomailla. Ulkomaalaiset opettajat vievät mukanaan omaan korkeakouluunsa tietoa Oamkista ja Oulusta sekä saavat uusia kumppaneita verkostoonsa. Oamkin opiskelijat puolestaan saavat vierasopettajilta alansa uusia näkökulmia ja henkilöstö erinomaisen tilaisuuden sekä vahvistaa että luoda uusia yhteistyösuhteita.
Poimintoja viikon ohjelmasta, koko ohjelma osoitteessa oamk.fi/itew2016
- 4.4. kello 11.00–12.00 rehtori Jouko Paason isännöimät avajaiset Kotkantien kampuksella
- 5.4. kello 9.05–10.45 ja 11.35–13.10 liiketalouden opiskelijat perehtyvät Venäjän talouteen ja markkinoihin St. Petersburg National Research Universityn Irina Sergeevan johdolla Teuvo Pakkalan kadun kampuksella.
- 5.4. kello 15.00–17.00 ja 6.4. kello 14.00–16.00 konetekniikan opiskelijat pitsaavat tuotekehityksen opintojaksolla syntyneitä ideoitaan vierasopettajista koostuvalle tuomaristolle Kotkantien kampuksella.
- 6.4. kello 8.45–15.00 sosiaali- ja terveysalan vierasopettajat osallistuvat Professorintien kampuksella järjestettävään Hyvinvointia yhdessä -tapahtumaan tutustuen Oamkin uusiin oppimisympäristöihin sekä osallistumalla opiskelijoiden kanssa yhteistyössä järjestettävään lopputyöseminaariin.
- 4.–8.4. musiikkia ja tanssia opiskelevat pääsevät Birminghamin konservatorion säveltäjä, tohtori Michael Woltersin luennoille ja workshopeihin Kotkantien kampuksella. Woltersilla on monipuolisen ja kokeellisen musiikin tekemisen kautta laaja-alainen näkemys nykymusiikista, säveltämisestä ja työskentelystä teatterissa.
- 6.–7.4. kello 10.00–16.00 viestinnän opiskelijat osallistuvat kuuden vierasopettajan järjestämään Quick Labiin teemalla Information is Beautiful. Vierasopettajat opettavat opiskelijoita visualisoimaan tietoa, jota opiskelijat ovat keränneet omasta arkielämästään. Tiedon visualisoinneista järjestetään näyttely Kotkantien kampuksen Galleria O:ssa 8.4. alkaen.
- 7.4. kello 8.00–14.00 välillä vierasopettajat opettavat luonnonvara-alan opiskelijoille muun muassa maaseutuyrittäjyyttä sekä ympäristö- ja laatuasioita. Niiden lisäksi yksi vierailevista opettajista osallistuu opintojaksolla työn alla olevan Savalojan kylän leikkipuiston sekä laavualueen suunnitteluun ohjaavana opettajana.
Kansainvälisen opettajavaihtoviikon tarkoituksena on tuoda lisää aitoa kansainvälisyyttä Oamkin kampusten arkeen. Yksi keskeinen tavoite on sekä opetuksen ammattilaisten henkilökohtainen että korkeakoulujen välinen verkostoituminen. Oamkin kansainvälistymisen tavoitteena on varmistaa globalisoituvan työelämän ja kansainvälistyvän väestörakenteen edellyttämät valmiudet. Vuosittain Oamkin kampuksilla on noin 500 ulkomaalaista opiskelijaa ja yli sata vierailevaa luennoitsijaa. Oamkista lähtee vuosittain noin 500 henkilöä opiskelu- tai työskentelyjaksoille ulkomaisiin yhteistyökorkeakouluihin
Lisätietoja:
kansainvälisten asioiden suunnittelija Katja Kurasto, 050 468 3451, katja.kurasto@oamk.fi
kansainvälisten asioiden päällikkö Allan Perttunen, 050 529 0988, allan.perttunen@oamk.fi
Teematietoa nautakarjatilojen tuotantoprosessien hallintaan
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) hallinnoima OmaNauta-hanke tarjoaa yhdessä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan nautakarjatalouden toimijoiden kanssa alan yrittäjille mahdollisuuden edulliseen koulutukseen ja vertaistukeen sekä keinoja osaamisen ja tuotannon kehittämiseen Pohjois-Suomessa. OmaNauta-hanke toteutetaan yhdessä Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän ja Luonnonvarakeskuksen kanssa.
Maataloussektori on ollut suurten muutosten alla tuottajahintojen laskemisen ja suurten tuotantokustannusten myötä. Byrokratian vaatimukset painavat entisestään yrittäjän jaksamista. Tietoisuus alan kurjasta taloustilanteesta on lisääntynyt Helsingissä järjestetyn mielenosoituksen myötä, mutta yrittäjän on jatkettava vaikean tilanteen keskellä tuotantoaan. Tuotannon kannattavuus ja laajentamisen tarve ovat olleet myös nautakarjatalouden viimeaikainen haaste.
Maksuttomissa Hankestartti!-seminaareissa Limingassa 5.4. (Limingan Luontokeskus, Rantakurvi 6) ja Toholammilla 6.4. (Toholammin seurakuntakoti, Lampintie 7) asiantuntijat ja yrittäjät jakavat tuoreinta tietoa ja näkemyksiä muun muassa eläinten tautihallinnasta, vasikoiden hoidosta sekä nurmen satopotentiaalin hyödyntämisestä nautakarjatiloilla.
Seminaarien ohjelma
10.00 Seminaarin avaus
10.10 Nautaketjun turvallinen toimintatapa
11.00 Kuinka pidämme vasikat terveinä?
11.45 Lounas (omakustanteinen)
12.30 Nurmen satopotentiaalista tuottavuutta
13.15 Yrittäjän puheenvuoro
14.00 Hankkeiden ajankohtaisasiat
14.15 Päätöskahvit ja keskustelua
Seminaarit järjestetään maaseudun ja nautakarjatalouden kehittämiseen rahoituksen saaneiden hankkeiden yhteistyönä. Hankkeiden tavoitteena on luoda tietoa ja menetelmiä nautakarjatalouden tuotantoprosessien hallintaan. Rahoittajana toimii Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.
Lisätietoja:
projektipäällikkö Raija Suomela, 040 628 1044, raija.suomela@oamk.fi ja oamk.fi/omanauta
Mukana olevien hankkeiden yhteystiedot
OmaNauta (Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa), Raija Suomela, raija.suomela@oamk.fi, 040 628 1044
NautaNurmi (Pohjois-Pohjanmaa), Sirpa Lunki, sirpa.lunki@luke.fi, 050 316 5042
Tuottava pohjalainen naudanlihantuotanto (Pohjois-Pohjanmaa), Marko Jokinen, marko.jokinen@atria.fi, 040 750 6182
Ruokaketju (valtakunnallinen), Kati Kastinen, kati.kastinen@ett.fi, 040 192 7448
Ajantasalla (Keski-Pohjanmaa), Ritva Jaakkola, ritva.jaakkola@kpedu.fi, 044 725 0625
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maaseutuyrityksiä etsitään kiertotalouden yhteistyöhön
Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) ja Lapin ammattikorkeakoulun yhteinen Myssy – Maaseudun yrityssymbioosit -hanke etsii kiertotaloudesta kiinnostuneita maaseutuyrityksiä ja -yritysryhmiä Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta. Tarkoituksena on luoda yritysten välille yhteistyötä, joka tuo helpotusta ja hyötyä yritysten toimintaan ja kannattavuuteen. Hanke auttaa löytämään yrityssymbiooseja sekä kehittämään kiertotaloutta. Myssy-hanke on mukana Biotaloutta Oulun seudun kylille -tilaisuuksissa Muhoksella 6.4. ja Oulussa 7.4.
Kiertotalous on talouden malli, jossa materiaalit kiertävät, ja tuotteille ja tuotannon sivuvirroille luodaan lisäarvoa palveluilla ja älykkyydellä tai uudistamalla ja etsimällä niille muita käyttötarkoituksia. Energiatehokkuuden ja materiaalien kierrätyksen kehittäminen on asetettu vahvaksi painopisteeksi muun muassa Pohjois-Suomen biotalouden kehittämisstrategioissa ja maakuntaohjelmissa. Maaseudun yrityssymbioosien kehittäminen toteuttaa osaltaan alueen strategioita sekä parantaa energiatehokkuutta ja materiaalien kierrätystä maaseudun toimijoiden keskuudessa. Kiertotaloudessa on Sitran arvion mukaan 1,5–2,5 miljardin euron potentiaali. Kysymys on myös työpaikoista ja materiaalien riittävyydestä.
Myssy-hankkeessa kuvataan yritysten yhteistyötä kiertotalouden näkökulmasta. Mallien avulla yritykset saavat esimerkkejä kiertotalouden symbioosien toteuttamisesta sekä työkaluja oman toimintansa kehittämiseen ja kiertotalouden edistämiseen. Hankkeen toteuttavat Oamk ja Lapin ammattikorkeakoulu yhdessä Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maaseutuyritysten kanssa. Hankkeen rahoittajina ovat Euroopan maaseudun kehittämisrahasto, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin ELY-keskukset sekä hankkeen toteuttajat. Hanke toimii ajalla 10.12.2015–30.9.2017.
Lisätietoja:
projektikoordinaattori Ritva Imppola, Oamk, ritva.imppola@oamk.fi, 050 572 2404
projektipäällikkö Sanna Vinblad, Lapin ammattikorkeakoulu, sanna.vinblad@lapinamk.fi , 040 701 2238
Biotaloutta Oulun seudun kylille -infotilaisuus Muhoksella 6.4.
Biotaloutta Oulun seudun kylille -infotilaisuus Oulussa 7.4.