Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) ja Oulun läänin Tanssialan Tuki ry:n järjestämä valtakunnallinen Arktiset askeleet -tanssitapahtuma tanssittiin kuluvana viikonloppuna Oulussa. Oamkin konserttisali pullisteli liitoksistaan, sillä tanssitapahtuma keräsi paikalle viikonloppuna yli 500 eri tanssilajin nuorta harrastajaa, ammattiopiskelijaa ja opettajaa sekä runsaan joukon muuta yleisöä ympäri Suomen.
Tanssitapahtuman pääosassa oli tanssikatselmus, joka ajoittui kahdelle päivälle 1.2.4. Tanssikatselmuksessa nähtiin 55 teosta, jotka esiraati oli valinnut 258 lähetetystä teoksesta. Katselmuksen arviointiraadissa olivat Henri Sarajärvi, Arja Tervo, Marjo Terästö ja Milla Virtanen sekä tanssinopettajaopiskelija Taina Ala-Ketola.
Tanssikatselmuksen lisäksi tapahtumaviikonloppu sisälsi oululaisen tanssin Ookko nää Oulusta? -näytöksen, erilaisia osallistujille suunnattuja työpajoja sekä tanssin ammattilaisille ja alan opiskelijoille suunnatun seminaarin Taiteen tatsi nuoressa tanssissa. Lisäksi vuoden 2017 taiteilijavierailijat Jussi Väänänen ja Katja Koukkula esiintyivät sekä tapahtuman avajaisissa että loppunäytöksessä ja pitivät taiteellista työskentelyään avaavan työpajan.
Viikonlopun kruunasi sunnuntaina 2.4. pidetty loppunäytös, jossa nähtiin Jussi Väänäsen ja Katja Koukkulan lisäksi näytökseen valitut 18 upeaa teosta.
Arktiset askeleet 2017 -tapahtumassa palkitut teokset
450 euroa sanomalehti Kalevalta
Älä astu ruohikolle paljain jaloin, HAHAHA Dance School, Oulu
300 euroa
EMPTY, Lappeenrannan Tanssiopisto
Ei väliä sillä mitä sinä, kunhan minä, Tanssikeskus Citydance, Oulu
Koska olen tyttö, Tanssikeskus Citydance, Oulu
Rhythm of path, Tanssikoulu Liisa Nojonen, Pori
250 euroa
Kalassa, Pirkanmaan Tanssiopisto, Suomi 100 -teemainen teos
Villi lapsi Feral Child, Tanssikeskus Citydance / Roosa Karjalainen, Oulu
150 euroa
Stay, Jyväskylän Tanssiopisto / Eerika Ahonen ja Jasmir Vesander
Tea Time, Lahden Tanssiopisto / Emmi Peltola
Älkää unohtako toisianne, Tanssikoulu TanssinTahti / Anniina Koivuniemi ja Sebastian Saarinen, Tampere
100 euroa
Shall we dance, Tanssikoulu Liisa Nojonen / Fiia Lamminen, Pori
Säkkijärven polkka, Turun Seudun Tanssioppilaitos, Suomi 100 -teemainen teos
Variaatio baletista Raymonda, Baletti- ja Tanssistudio Teija Suova / Inka Keränen, Tampere
50 euroa
Variaatio baletista Harlequinade, Oulu Dance Academy / Iiris Nikula
Ookko nää Oulusta -näytöksen tuotosta 200 euroaMarjukka Koivuniemi, idearikkaistakoreografioista teoksilla
Älkää unohtako toisianne, Tanssikoulu TanssinTahti ja 50 km in 3 min, The Latin Collection
Kunniakirja
Aallottaret, Lappeenrannan Tanssiopisto
Aino Louhivaara teoksessa Entree ja variaatio baletista The Talisman, Turun Seudun Tanssioppilaitos / Rauman toimipiste
Blue Ocean, Tanssikoulu Dance Actions, Tampere
Daydreamers, Tanssikoulu Dance Actions, Tampere
Elli-Noora Lehti teoksessa Temple of Dance, Tanssikoulu Liisa Nojonen, Pori
Flux, The Magnificent 7
Havina, Jyväskylän ammattiopisto, tanssin perusopetus
Hello! Tanssikoulu Hip Hop House, Tampere
Insomnia, Vantaan Tanssiopisto
If I lose myself, Jyväskylän Tanssiopisto
Latua! Lahden Tanssiopisto
Metsä, Musiikkiopisto Arkipelag, Kaarina
Moro! Annika Mutila Dance School, Paimio
Neidot, Kuopion Tanssiopisto
Pieni lento, KRV Dance, Kuopio
Sarastus, Tanssikoulu Liisa Nojonen, Pori
Waiting for, Tampereen konservatorion tanssiopisto
What You Build, Tampereen Balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteff
Lisätietoja:
tapahtuman johtaja Liisa Kontturi-Paasikko, 050 443 1011, liisa.kontturi-paasikko@oamk.fi
tapahtumatuottaja Riina Hosio, 0400 694 206, riina.hosio@folkjam.fi
oamk.fi/arktisetaskeleet